Antennikökkä 29.10.2016

 Iloista kökkäväkeä !
Jyrki OH6CS, Kari OH6LHB, Mika OH6HGW, Esa OH6EDO, Erkki OH6NMY ja Petri OH6FUB.

14 MHz:n yagin kasausta ja virittelyä. Grillattiin myöhemmin makkaraa ja nautittiin mukavasta syyssäästä. Joitain kylttejä asennettiin myös.

Kerhokuulumisia 11.8.2016

Hyvät kerhomme jäsenet ja muut lukijat !

Kerhomme sääntömuutos ja toimihenkilöt on hyväksytty PRH:ssa (Patentti ja rekisterihallitus) ja täten tieto kerhomme mahdollisesta poistamisesta PRH:n yhdistysrekisteristä ei pidä paikkaansa. Elikkä kerhon tiedot on toimitettu PRH:lle ja yhdistyksen toiminta jatkuu ! Tietoja oli päivitetty liian harvaan ennemmin ja olimme joutuneet PRH:n yhdistysrekisteristä poistettavien listalle, koska he katsoivat, että toimintaa ei enää ole. Sääntömuutostyö aloitettiin jo viime syksynä, joten olimme kyllä tietosia asiasta. Prosessi on kuitenkin hidas, koska vaatii PRH:n hyväksynnän ja päätöksen.

On myös liikkunut tietoja, että kerhon hallitus olisi poistamassa nykyisiä toistinasemia ja korvaamassa niitä uusilla Yaesun digi toistimilla. Sekään ei pidä paikkaansa, olimme aikeissa ostaa yhden varalle, mutta sitä ei osteta. Asia on jätetty pöydälle toistaiseksi ja olemme pohtineet esim. DMR-järjestelmän mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Toki siihen vaaditaan sitoutumista, resursseja, mielenkiintoa ja rahaa. Mitään päätöksiä ei ole tehty asian suhteen, joten kaikki voivat olla levollisin mielin. Mutta kehittyvä kerho tarvitsee myös uudistumista, jos haluamme, että kerhomme ei näivety ja että jäseniemme mielenkiinto säilyy.

Syksylle on suunniteltu antennitalkoita, laite-esittelyitä, Digi-iltaa sekä halukkaille myös CW-opetusta. Näistä ilmoitetaan myöhemmin, kun ajankohdat varmistuu. 20 metrin 3-elementtisen Yagin elementit odottavat mittojen tarksitusta. Antenni on koottu vaurioituneiden antennien ehjistä osista. Samoin VHF ja UHF antennit odottavat kunnostusta.

Lisäksi pyydän jäsenistöä ja muitakin, joilla on kerhon toimintaan liittyviä kysymyksiä, ehdotuksia yms. olemaan minuun yhteydessä suoraan sähköpostilla, puhelimella, Facebookilla tai nokikkain väärinkäsitysten välttämiseksi.

73’s de Kari OH6LHB

oh6lhb at netikka.fi              040 506 37 90

Vuosikokous 5.6.2016

Vuosikokous pidettiin kerhotalolla. Hallitus muodostettiin kaudelle 2016 seuraavasti. Puheenjohtajaksi valittiin: OH6LHB Kari Silla. Hallituksen muut jäsenet: OH6MS Antero Pollari, OH6EDO Esa Tikkamäki, OH6LME Kari Honkaharju, OH6FSO Jukka Fors, OH6HGW Mika Suomalainen, OH6EWU Pasi Ilomäki.

Hirvijärven aprillileiri 8. – 10.4.2016

Perinteinen aprillileiri pidetään 8.4.2016 klo: 16.00- 10.4.2016 klo 12.00. Lauantain ohjelmaa: Mahdollisesti Moppejen modifiointia, tiedotetaan myöhemmin lisää, tämän aika n. 10.00-12.30. Aamuohjelmaan sisältyy kirpputorimyyntiä. Saa tulla myymään tilojen sallimissa rajoissa, sekä ulkona saa myydä peräkontista. Jyrki OH6CS tuo tavaraa tilauksesta. Ruokailu lauantaina n.klo: 13.30, Juho OH6ZZ pitää esitelmän Märket EME yhteyksistä klo. 16.00. Saa jakaa informaatiota mahdollisimman paljon.

Leirillä on sauna käytössä!

Lauantain ruoka: KINKKUPERUNA LAATIKKO: Peruna, Sipuli, Kinkku, Pekoni, Kerma laktoositon. Leivät: Ruisleipä ja sekaleipä. Juoma: Sekamehu.

Leirihinnasto:
Päivämaksu 7,00€
Yhdenyön kävijät 15,00€
Koko leiriajan 25,00€
Kahvi päiväksi 4,00€
Kahvi kokoleiriajan 8,00€
Kahvikuppi yksittäin 1,00€
Ruoka Lauantaina 5,00

Kysymyksiin leirin osalta vastaa Puheenjohtaja Kari Silla puh: 0405063790 tai sihteeri Esa Tikkamäki 0409132090